perjantai 28. lokakuuta 2016

Miten juoksusta tehdään pysyvä osa elämää?

Juoksin ensimmäisen maratonini 21-vuotiaana vuonna 2002 (3:27) ja heti perään vuonna 2008 (3:28).  Seuraava 42195 metriä meni aikaan 3:05 vuonna 2011. Välivuosina en juossut kuin futiskentällä. Siellä tosin lähinnä PK-vauhtia, sillä nopeus ei ole koskaan ollut vahvuuteni. Vuosina 2011-2013 onnistuin pitämään yllä jonkinlaista melko jatkuvaa treeniä. Ilmeisesti nousujohteistakin, sillä 2012 tuli uusi maratonennätys (3:00:12) ja 2013 vielä puolimaratonenkka ennen lähes totaalista kahden vuoden taukoa. Futiskin oli jo jäänyt, joten kunto romahti tauon aikana. Kesästä 2015 alkaen olen toistaiseksi onnistunut juoksemaan säännöllisesti.

Kun juoksen, oloni on kaikin tavoin parempi. Miksi rutiinien ylläpito on silti niin vaikeaa? Jotenkin sinne lenkille lähdön kynnys on usein korkea. Toivoisin voivani väittää nauttivani jokaisesta lenkistä, mutta näin ei suinkaan ole. Olen yrittänyt luoda sääntöjä ja rutiineja jotka mahdollistaisivat harrastuksen jatkuvuuden. Tässä on kokoelma käskyjä, jotka tuntuvat toimivan itselläni:

1) GPS on oltava mukana joka lenkillä. Haluan nähdä konkreettisen jäljen tekemästäni työstä ja tässä tapauksessa se on tilasto juostuista kilometreistä. Manuaalisen harjoituspäiväkirjan pitäminen unohtuu aina, joten olen riippuvainen pilvipalveluista.

2) GPS:ää ei saa vilkuilla pitkiksillä tai pk-lenkeillä. Nämä lenkit juostaan fiiliksen mukaan mahdollisimman nautinnollisina. Vauhtitavoitteet tuhoavat tämän nautinnon.

3) Lepopäiviä on viikossa maksimissaan yksi. Jos niitä suo itselleen kaksi, niin kohta on keskiviikkoilta ja lenkkejä takana yksi. Loppuviikkona jokainen lenkille lähtö harmittaa.

4) Uusi tavoite on asetettava viimeistään päivä edellisen tavoitteen saavuttamisesta.

5) Kovia lenkkejä on viikossa 1-2 (joskus 3) ja ne pyritään juoksemaan virkeänä ja ainakin osittain palautuneeena. Yksikin kova riittää, jos ei huvita. Poikkeuksena toki päätreeniviikot ennen tavoitekisaa.

6) Pienempiä kisoja juostaan mahdollisimman paljon. Kilpailu on kivaa ja samalla saa tehtyä epämiellyttävän treenin.

7) Harjoitusohjelma on oltava, mutta sen tulee olla epämääräinen, ei päiväkohtainen. Tiedossa on kilometrihaarukka joka viikolle ja jonkinlainen käsitys siitä, millaisia kovia treenejä tulisi tehdä. Jos (kun) ei jonain päivänä huvita raastaa, niin juostaan helppo lenkki.

8) Koville treeneille asetetaan helpohko minimitavoite, jotta ulos lähtemisen kynnys olisi mahdollisimman alhainen. On helpompi motivoitua juoksemaan ensin kymppi kovaa ja vielä vitonen päälle jos (kun) huvittaa.

9) Hankitaan hyvät bluetooth-kuulokkeet. Lisäksi tehdään valmiiksi muutama hyvä soittolista tai etsitään sopivia podcasteja kuunneltavaksi. Yhdeksältä illalla kun lapset on saatu nukkumaan on liian myöhäistä alkaa etsiä kuunneltavaa. Silloin kaikki täytyy olla valmiina, jotta unenpäästä saisi kiinni ennen puoltayötä.

Näillä käskyillä olen toistaiseksi onnistunut pitämään treenin jatkuvana nyt 16 kuukauden ajan. Mielelläni täydentäisin listan kymmeneksi käskyksi, jos jollakulla on hyvä idea.

Rocky Balboa -tyylinen comeback

"Joo, ja sitten mä oon juossut työmatkat myös. Sinne rennosti ja takaisin rennon kovaa. Hyvin on purrut toi vk-treeni. Tulee hyvään saumaan nyt tämä ansaittu kolmen päivän tauko. Niin, sä et oikeesti ole juossut ollenkaan vai?" Tuijottelin hiljaisena tuoppi ja purilainen kädessä kaverin takana Ruissalon kansallismaisemaa. Edessä olevan festariviikonlopun sijasta mietin sekavia ajatuksia:
- Niitä 12 viimeistä sekuntia Tukholman kylmyydessä vuonna 2012 aikaan 3:00:12 päättyneellä maratonilla
- 2 vuoden lähes totaalista urheilutaukoa ja sen aikana kertyneitä 7 kiloa
- Vuosittaisia puolimaratoneja ja lukuisia pitkiä lenkkejä näissä samoissa maisemissa
- Sitä millainen luovuttava löysä paska musta oli tullut
"Joo, ei ole oikein ollut töiltä ja perheeltä aikaa" totesin ja laskeskelin samalla kuinka monta tuntia olinkaan notkunut futisfoorumilla tai pelannut Civilization nelosta.

Tällaisessa tilanteessa kauan odotetun festariviikonlopun voi pelastaa vain yhdellä tavalla. Lupasin itselleni että viimeistään tiistaina alkaisi uusi elämä, joka sisältäisi taas juoksua. En ole kuntoiluihminen, joten joku tavoite oli motivaatiosyistä asetettava. 3:30 alkusyksyn maratonilla ja vähän paremmin vielä loppuvuodesta. Kolmen tunnin alituksesta oli turha haaveilla. Se juna taisi jo mennä.

Tuota tiistain lenkkiä seurasi toinen, kolmas ja pian jo kolmaskymmenes. 16 kuukautta ja 5500 kilometriä myöhemmin istun lentokoneessa matkalla Frankfurtin maratonille. Mukaan tulee tuo festarikaveri ja yhteisenä suunnitelmana on juosta maraton alle kolmen tunnin. Itse en asiasta ota mitään paineita, sillä taskussa on kuukausi sitten SM-maratonilla juostu uusi ennätys 2:45:42. Tässä blogissa kirjoittelen yleisesi juoksusta ja juoksun vierestä välillä muistellen miten onnistuin tässä comebackissä. Nyt taidan kuitenkin ensin ottaa matkalipun hintaan sisältyvän oluen tai pari. Purilaisia ei harmittavasti ole tarjolla.